
Hämähäkin sydän
(2022)
Johtaja:
Joseph KosinskiNäyttelijät:
Miles Teller, Chris Hemsworth, Jurnee Smollet
Monet ovat luonteeltaan pelkureita. Etenkin jonkin tuntemattoman osuessa ensi kertaa kohdalle, kuten vankilan. Joten lienee luonnollista, että mikä tahansa muu vaihtoehto kuin pitkään kestävä lusiminen sietämättömissä oloissa vaikuttaa houkuttelevalta.
Tulevaisuuden tuomituille aukeaa uusi mahdollisuus mystisessä Spiderhead-rangaistuslaitoksessa. Olosuhteet vaikuttavat näennäisesti mukavilta. Vastineeksi hotellimiljööstä ja tuomion lyhennyksistä, vangit tosin joutuvat hämärien lääkeprotojen koekaniineiksi. Kyseisillä kemikaaleilla on hengenvaarallisia sivuvaikutuksia. Bonuksena häkkilintuja alistetaan surutta klassisille psykologiatesteille, kuten Milgramin tottelevaisuuskoettelemukset, joissa koehenkilöitä yllytetään julmiin tekoihin toisia osallistujia kohtaan.
Netflix-elokuva Hämähäkin sydämen käsikirjoitus perustuu George Saundersin New Yorkerissa alun perin ilmestyneeseen tarinaan Escape from Spiderhead (suomeksi Pako hämähäkin sydämestä, luettavissa englanniksi täältä). Käsis pysyy jonkin matkaa alkuperäistarinan mukana, mutta loppu poikkeaa räikeästi novellista ja todella huonompaan suuntaan.
Siinä missä Saunders pohtii mielen, kehon ja tahdon vapautta suhteessa kuolemaan, elokuva ohittaa tyystin syvällisemmät tasot. Kontemploinnin sijaan päähenkilöt epätoivoisesti ja epäuskottavasti oikovat mutkia juoksemalla, veneilemällä ja lentelemällä. Tässä eivät tuotanto-odotukset ja monisäikeisyys kohtaa optimaalisella tavalla. –
Hämähäkin sydän.
Näytä lisää